Tämä kirjoitus ei ole puoluepoliittinen kannanotto, vaan kiinnostavan plagiointitapauksen erittelyä. Yle uutisoi tänään erään kotimaisen puoleen julkaisemaa ilmasto-ohjelmaa ja osoitti, että se on lähes tarkka kopio erään ammattiliiton vuoden takaisesta ilmastolausunnosta. Taustalla on kuitenkin sama kirjoittaja. Kuka siis plagioi ja ketä?Tarkastellaan ensin, onko tässä tapauksessa rikottu tekijänoikeuslakia. Ammattiliiton julkaisema ilmastolausunto ylittää kirjallisena teoksena varmasti teoskynnyksen, joten sen kopiointi ilman oikeudenhaltijan lupaa on kiellettyä. Lausunnon on allekirjoittanut liiton puheenjohtaja, sihteeri sekä projektityöntekijä. Tämä projektityöntekijä on nykyisin saman puoleen palveluksessa, joka julkaisi oleellisesti identtisen teoksen omana ilmasto-ohjelmanaan. Jos tämä projektityöntekijä oli itse kirjoittanut alkuperäisen lausunnon, eikä ollut luovuttanut oikeuksiaan teokseen yksinoikeudella liitolle, on hänellä oikeus käyttää teostaan muuallakin. Todennäköisesti tekijänoikeuslakia ei siis ole rikottu.
Plagiointi on kuitenkin eri juttu. Kuten opaskirjankin sivulla 71 luetellaan, plagiointiin voi syyllistyä kovin monella tavalla. Ja tosiaan myös omaa teostaan voi plagioida.
Luultavasti sama projektityöntekijä on kirjoittanut myös puolueen ilmasto-ohjelman, hieman sanamuotoja muunnellen olemassaolevasta tekstistään. Kun ilmasto-ohjelmassa ei mainita, että se perustuu aiemmin julkaistuun lausuntoon, on kyseessä itseplagiointi. Kirjoittaja siis plagioi itse itseään. Yleisöllä on lähtökohtaisesti odotus, että julkaistu teksti on uutta ja itsenäistä tuotosta, eikä vanhan kierrätystä. Jos dokumentissa suoraan sanottaisiin, että tämähän on oleellisesti sama kuin dokumentti X, niin tällöin kyseessä ei olisi plagiointi ja kaikki myös ymmärtäisivät, että dokumentti ei tuo mitään uutta, vaan on vain vanhan paketointia uuteen. Mutta tässä tapauksessa kyse on yleisön harhaanjohtamisesta, siis plagioinnista. Vastaavana esimerkkinä oppaan sivulla 118 on kuva, joka on julkaistu aiemmin saman tekijän toisessa kirjassa. Ilman kuvatekstin mainintaa tästä olisi tuon kuvankin julkaisu ollut itseplagiointia.
Mutta lisää seuraa. Julkaisutilaisuudessa puolueen puheenjohtaja väitti tekstin olevan hänen omaa tuotostaan (”mä olen nyt puolitoista vuotta tehnyt tätä”), mikä on myös plagiointia. Kun tekstin on kirjoittanut puolueen vaalityömies, ei puolueen puheenjohtaja voi rehellisesti väittää itse kirjoittaneensa tekstiä. Tietysti vaalityömies voi sopimuksella antaa puolueen puheenjohtajalle oikeuden tekstiä käyttää ja julkaista, mutta Suomen lain mukaan kirjallisen teoksen tekijän nimeä ei voi noin vain poistaa, vaikka tekijä itse niin haluaisi. Kirjoittajan nimen pitäisi siis dokumentissa olla näkyvissä.
Tässä tapauksessa dokumentin kirjoittaja on säästänyt omaa työtään ja julkaissut saman tekstin kahdelle toimeksiantajalle hyvin pienin muutoksin. Hän syyllistyi itseplagiointiin ja periaatteessa jälkimmäinen toimeksiantaja voisi vaatia häntä tästä väärästä toiminnasta tilille. Toisaalta tämän toimeksiantajan puheenjohtaja vuorostaan esittää kirjoituksen ja sen sisältämät ideat ominaan, jolloin hän syyllistyy vilppiin. Ihan sama, onko kirjoittajan kanssa sovittu, että näin tehdään – kyseessä on kuitenkin selvästi teksti ja ajatukset, joiden muodostamisessa puheenjohtajalla ei ole ollut mitään tekemistä, joten kunnian omiminen niistä on lähinnä – no, väärin.
Ja loppuun vielä kertaukseksi: Tämä ei ole puoluepoliittinen kannanotto. Jos ja kun vastaavia plagiointeja paljastuu minkä tahansa puolueen (tai muun organisaation) toimesta, voin raportoida niistä tässä blogissa. Kyseessä oli kuitenkin mielenkiintoinen tapaus itseplagioinnista, mistä harvoin saa hyviä esimerkkejä. Kiitos siis valaisevasta esimerkistä asianomaisille.
