Voisiko yhä kallistuvien ja harvinaistuvien tieteellisten monografioiden tilanteen kääntää ympäri? Mitä jos yliopistokirjastot ympäri maailman tekisivät yhteistyötä hankinnoissaan? Voisiko kirjoja saada verkkoon Open Access -periaatteella maksamalla kustantajan alkukustannukset?
Bloomsbury Academicin julkaisija Frances Pinter puhui Tools of Change -konferenssissa viime vuonna akateemisten monografioiden tulevaisuudesta. Humanististen tieteiden alueella monografiat ovat edelleen tärkeitä julkaisumuotoja, mutta ne ovat taloudellisesti ongelmallisia. Sen lisäksi, että itse tekijällä menee vuosikausia monografian kirjoittamiseen, ovat sen painokustannukset ongelmallisia. Mitä suurempi painos otetaan, sitä halvemmaksi yksittäinen kappale tulee, mutta painosmäärien pienentyessä kappalehinta nousee. Kun kirjojen ostajat ovat tottuneet yhä halvempiin kirjoihin, suhteellisen hintavien monografioiden kysyntä vähenee, painokset pienenevät, hinnat nousevat, kysyntä vähenee, painokset pienenevät, hinnat nousevat, jne. Nyt ongelmana on jo se, että monet yliopistojen kirjastot vähentävät monografiahankintojaan kirjojen korkean hinnan vuoksi. Mikä siis avuksi?
Frances Pinter esittää varsin näppärän tavan ratkaista ongelma. Sen sijaan, että yksittäiset kirjastot ostaisivat harkinnanvaraisesti tiettyjä monografioita pienistä painoksista, yhdistämällä edes 10% maailman yliopistojen kirjastoista voisivat nämä kirjastot yhdessä maksaa monografian kustannuskulut ja saada sen julkaistua Open Access -periaatteella, eli maksutta verkossa. Eli sen sijaan, että kustantaja myy 100 kappaleen painoksen 100$:n kappalehinnalla (yhteensä 10000$), jotka sata kirjastoa sitten ostavat, voisi tuhat kirjastoa yhteisesti maksaa tuon 10000$, saada tietyn määrän fyysisiä kappaleita kirjastokokoelmiinsa ja lisäksi saada kirjan maksuttomana e-kirjana koko maailman käytettäväksi. Kustantajan alkukustannukset tulisivat katettua, itse kirja saisi mahdollisimman laajan yleisön ja kustantaja voisi edelleen tehdä liiketoimintaa myymällä juurikin fyysistä kirjaa ja muita lisäarvotuotteita ja -palveluita. Yksityiskohdat Francesin ideasta ovat hänen puheessaan, jonka voit kuunnella verkosta.
Tallenne on Conversations Networkin tuottama, jonka esitystallenteet on julkaistu CC Sampling -lisenssillä. Lisenssi poikkeaa jonkin verran muista CC-lisensseistä eli se ei salli tallenteen kopiointia ja levitystä kokonaisena, mutta sallii tallenteen otteiden käytön, yhdistelyn ja muun luovan muuntelun. Tavallaan Sampling-lisenssi on CC BY-ND:n vastakohta – kun ND nimenomaan vaatii levityksen sellaisenaan, Sampling kieltää levityksen muuttamattomana ja sallii ainoastaan muunnelmien julkaisun.
En ole varma miksi kaiken pitää mennä entistä nopeammin. Ei hinta ole mikään absoluuttinen määre vaan tapa osoittaa arvoa. Siinä osoitetaan pikkuhiljaa vähemmän arvoa väitöksille mielestäni.
Eihän tuossa mallissa sen monografian kirjoittaminen millään lailla nopeudu. Ajatus koskee julkaisuprosessia.
Hyvin mielenkiintoinen ajatus, jota voisi oikeastaan kokeilla jo Suomenkin mittakaavassa. Vaikka tavallisesti monografian kirjoittajat tekevät sen apurahalla tai työssään voi tähän liittää myös pienen kirjoittajapalkkion.
Nopeus oli suhteessa laskelmaan, että kun yhdessä julkaisee niin saa määrän takia ns. alennuksen. Se ei ole oikea tapa laskea koska siinä kohtaan suuret markkinat vievät myös asian edun ennen sitä, joka on pienestä maasta tehnyt sen varsinaisen ajattelutyön. Yleensä on niin, että mitä rankemmat olot sitä suurempi määrä ”hiiltä” jota heitetään pannuun eli luovuuden hinta kasvaa mutta on kevyesti napattu.
Pienten maitten mahdollisuus kasvattaa yhtään mitään soveltavalla alueella jää torsoksi. Siihen nähden jonkun yksittäisen kirjan hinta on peanuts.
Believe me: tätä varten tehdään kokonaisia ohjelmia hyvän nimissä enkä ihmettele jos se olisi osaksi Aallon rahoittajien taustasyy.
Vain soveltavasta tieteestä tulee rahaa. Itse idea on naps – viety.
Samalla idean puristus vie hemmetisti aikaa ja on vaativampaa kuin tuo soveltava osuus. Väärin väärin mutta minkä sille voi.
Eikös tiedon (jos väitöskirjojen oletetaan sisältävän tietoa) leviäminen tutkimuksista ole hyväkin tapahtua nopeasti? Miksi sitä internetin ajalla keinotekoisesti hidastaa? Miksi rahallisen arvon osoittaminen tavan vuoksi väitöskirjoille olisi mitenkään olennaista tai tärkeää? Väitöskirjan ainoa arvo on siinä, mitä uutta tietoa se tuottaa, ei se, montako euroa se paperi ja painatus maksaa, jolle tieto on pistetty. Onneksi oman yliopistoni väitöskirjat ovat saatavilla pdf-muodossa netistä.
Eihän tuossa mallissa sen monografian kirjoittaminen millään lailla nopeudu. Ajatus koskee julkaisuprosessia.
Hyvin mielenkiintoinen ajatus, jota voisi oikeastaan kokeilla jo Suomenkin mittakaavassa. Vaikka tavallisesti monografian kirjoittajat tekevät sen apurahalla tai työssään voi tähän liittää myös pienen kirjoittajapalkkion.