Viikon pulma: Voiko vitsin omistaa? Onko vitsi teos? Voiko julkisessa tilanteessa esittää toisen kirjoittaman vitsin tai stand-up-ohjelman? Onko lähde mainittava ja onko maksettava teostomaksua? Voiko vitsin rinnastaa musiikkikappaleeseen ja stand-up-ohjelman albumiin?
.jpg "479px-Jesus_is_coming.._Look_Busy_(George_Carlin)")
Kuten aina, kannattaa huumorinkin osalta ensin tarkastella teoskynnyksen ylittymistä. Stand-up-koomikon pitkä esitys on luultavasti kokonaisuutena teos, joten sen toistaminen samanlaisena tai hieman muunnellen voisi olla tekijänoikeusrikkomus. Käytännössä toisen alan ammattilaisen setin vetäminen omana on aina plagiointia ja huono uraliike aloittelevalle koomikolle. Jos joku käyttää puheessaan koomikolta kuulemaansa omaperäistä vitsiä, olisi vähintään kohteliasta, että puhuja mainitsisi, keneltä vitsin on kuullut. Mutta onko kyseessä tekijänoikeusrikkomus?
Kun arvioidaan kirjallisten teosten teoskynnystä yleensä, nähdään, että teoskynnys ylittyy todella nopeasti. EU-tuomioistuimessa on todettu, että 11 sanan mittainen satunnainen ote uutisesta voi mahdollisesti (sisältäessään kyseisen uutisen luovan ytimen) olla teos, joten sen toisintaminen uutisia keräävässä verkkopalvelussa olisi siis kiellettyä. Lyhytkin vitsi voisi siis hyvin olla teoskynnyksen ylittävä kirjallinen teos, jolloin sen esittäminen ilman sen tekijän lupaa olisi kiellettyä. Mutta näin ei kuitenkaan käytännössä taideta toimia…
Eri aloilla suhtaudutaan tekijänoikeuksiin vaihtelevasti. Musiikissa oikeuksia varjellaan hyvinkin tiukasti, kun taas stand-up-koomikot ottavat asiaan huomattavasti rennomman kannan. Yleisesti ottaen vitsejä ei pidetä tekijänoikeuden suojaamina, koska vitsien ja hauskojen oivallusten yhdistely, muuntelu ja sovittaminen uusiin tilanteisiin on olennaista koko alan toiminnalle. Vastaavasti muotialalla ei tekijänoikeuksia käytännössä valvota. Eri asioiden yhdistely katsotaan keskeiseksi alan toiminnalle. Tavaramerkkejä muotiala sen sijaan valvoo hyvin tarkasti.
Eli vaikka vitsi luultavasti voisi olla kirjallinen teos, ei sitä sellaisena juuri koskaan pidetä. Yksi syy on tietysti se, että itse vitsiähän ei tarvitse koskaan toistaa tarkalleen samanlaisena. Vitsin ideaa (kuten mitään ideaa) ei tekijänoikeuslaki suojaa. Vitsin saa siis aina kertoa omin sanoin. Jos vitsi on pidempi tarina, on sitä kerrottaessa muunneltava enemmänkin, jotta muunnelman ei katsottaisi olevan liian pinnallinen.
Tiivistäen voisi sanoa, että vaikka koomikot vitsejä ja kaskuja toisilta lainatessaan voivat joskus syyllistyä tekijänoikeusrikkomukseen, ei tällä alalla näitä rikkomuksia jakseta metsästää. Jos joku alkaa töykeästi plagioimaan toista, on se sen verran selvää, että hän itse on syypää uransa lässähtämiseen. Koomikko, joka ei pysty tuottamaan mitään omaperäistä, ei ole kovin hauska.
Taloudellisesta näkökulmasta ero huumorilla ja musiikilla on se, että jälkimmäistä myymällä äänitteinä tehdään valtavaa bisnestä. Stand-up-koomikon esitys ääni- tai videotallenteena on tietenkin tekijänoikeuden kannalta lähioikeuksien piirissä, eli kyseistä tallennetta ei saa levitellä, muunnella tai pistää nettiin ilman äänitteen kustantajan lupaa. Mutta äänitteellä olevia ideoita voi hyödyntää omassa työssään – aivan samoin kuin kuulemansa musiikkikappaleen tiettyä rytmirakennetta saa hyödyntää omassa sävellyksessään.
Hyvä kirjoitus. Itse rinnastan vitsit ruokaresepteihin – niiden tekijänoikeuksia ei ole ollut tapana vahtia muutamaan sataan vuoteen, joten alan yleinen ”kauppatapa” on se, että niitä saa kopioida vapaasti.
Kyllä koomikot ovat aika tarkkoja siitä, että kenen juttuja kerrotaan. On ylpeyden aihe, että jutut ovat omia ja oman ajatusprosessin tulos. Jos tulee idea, joka sopii jonkun toisen tyyliin, ja kerrotaan siitä toiselle, sanotaan yleensä mukaan myös taikasanat ”saa käyttää”. Joskus sparrataan yhdessä ja mietitään vinkkeleitä yhdessä jonkun idean raakileeseen, mutta silloin niitä käyttää vain yksi. Kokeneet koomikot ovat eräänlaisessa sanattomassa yhteisymmärryksestä, että kaksi koomikkoa kertomassa samoja juttuja haittaa molempia ja siinä sivussa niitä, joihin ongelmasta syntyvät yleistykset osuvat. Toki hyvistä jutuista puhutaan ja saatetaan viitata niihin lavan ulkopuolella. Silloin puhutaan henkilöstä henkilön nimellä ja liitetään se juttuun. Kun kaksi koomikkoa on käynyt läpi saman ajatuskulun tietämättä toisistaan, saattaa toinen vapaaehtoisesti luopua jutusta kokonaan heti asian selvitessä.
Verrataanpa kuitenkin taas muusikoita ja koomikoita. Jos coverbändi kiertää käärimässä rahaa toisten tekemillä biiseillä, kaikki on okei. Muiden jutuilla rahaa tekevää koomikkoa ei pitkään katseltaisi ja tämän kokoisessa maassa sana kyllä kiertää. Vitsien kertominen ja stand up -komiikka ovat kuitenkin eri asioita. Koomikon juttu voi toimia vitsinä ja lähteä elämään omaa elämäänsä ilman tekijänoikeusmainintaa, mutta se ei silloin ole enää lavakomiikkaa eikä sitä saa edelleenkään kertoa uudelleen omana juttuna.
Entäs taikatemput?
Taikatemppu vertautuu lähinnä ruokareseptiin. Molemmat ovat ohjeita siitä, miten jotain tehdään. Täsmälliset ohjeet ja tarkistuslistat eivät ole teoksia. Eli taikatempun reseptiä tai ohjeita ei voi tekijänoikeudella suojata. Samoin voi olla hankala taikurin väittää, että jokin tietty tempun esitys olisi tekijänoikeudella suojattu.
Eiköhän taikuudessa ole vähän sama meininki kuin huumorissakin, eli toisten temppujen kopiointi on osoitus ammattitaidottomuudesta. Monella taikurillakin on omat koristeensa temppujen ympärillä, jotta ne ovat tunnistettavasti heidän oman tyylinsä mukaisia.