Ei.
Ei, vaikka niin luki viime kuussa Kopiostolta aika monelle koululle lähetetyssä ohjeessa.
Moni opettaja on nyt ihmetellyt Facebookissa, Google+:ssa, blogeissa ja varmaan opettajanhuoneissakin, että mistä nyt tuulee. Kopioston ohjeessa, joka koski Digilupaa, luki selväsanaisesti näin (lue etenkin viimeinen lause):
”OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ on hankkinut Tekijänoikeusjärjestö Kopiostolta keskitetyn luvan julkaisujen osittaiseen skannaukseen sekä verkkoaineistojen kopiointiin.
”Lupa koskee opetushenkilökuntaa, tutkijoita ja opiskelijoita.
Kaikki opetuksessa käytettävä skannattu tai avoimesta internetistä kopioitu aineisto tulee raportoida ja/tai leimata Kopioston raportointi- ja leimauspalvelussa.”
Tästä ohjeesta moni ymmärrettävästi hermostui. Kopioston varatoimitusjohtaja reagoi onneksi nopeasti ja kommentoi, että ohje oli valitettavan epätarkka:
”Täysraportoinnin edellyttäminen nettiaineiston kopioinnista on kuitenkin ilmeisen kohtuuton vaatimus,eikä sitä esimerkiksi CC-aineiston kohdalla toivottukaan. Tarkoituksemme oli keskustella käytännön järjestelyistä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa, mutta mopo näyttää todella karanneen, viestimme jäi epäselväksi. Perumme tällä ilmoituksella, jonka saatamme huomenna yliopistojen ja korkeakoulujen tietoon, nettiaineiston kopiointia koskevan täysraportointiohjeen. Ratkaisemme raportointikysymyksen jollakin toisella tavalla.”
Ohjeen olisi saanut oikeaksi lisäämällä siihen kolme sanaa:
Kaikki opetuksessa käytettävä tämän luvan perusteella skannattu tai avoimesta internetistä kopioitu aineisto tulee raportoida ja/tai leimata Kopioston raportointi- ja leimauspalvelussa.
Maailma ei siis ole mullistunut. Edelleen saat käyttää nettiä kuten aiemminkin: voit katsella sitä, linkittää eri paikkoihin, esittää videoprojektorilla verkon sisältöjä (paitsi videoita), kopioida katkelmia teoksista sitaattioikeuden perusteella ja ottaa kokonaisia kuvia kuvasitaattioikeuden perusteella. Lisäksi voit kopioida ja jatkolevittää kaikkea avoimesti lisensoitua sisältöä (”CC-aineistoa”).
Tätä Digilupaa ei siis tarvita mihinkään yllämainittuun. Vain jos sinun on kopioitava verkosta tekstiä tai kuvia, joita et muilla perusteilla saa kopioida, on sinun turvauduttava Digilupaan. Lupa on siis oltava voimassa omassa oppilaitoksessasi. Lupahan on valmiiksi maksettu kaikkiin ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin, mutta muissa kouluissa lupaa ei useinkaan ole hankittu, se kun ei ole ilmainen. Selvitä oman koulusi tilanne.
Jos digilupa on koulussasi voimassa, voit käyttää sen suomia oikeuksia, kuten verkkotekstien ja kuvien kopiointia osaksi opetusmateriaalia tai harjoitustyötä. Muista kuitenkin digiluvan ehdot: kopioitua aineistoa ei saa muunnella, lähteet on mainittava ja näin tehty materiaali on poistettava jakelusta kurssin päätyttyä.
”Jos digilupa on koulussasi voimassa, voit käyttää sen suomia oikeuksia, kuten verkkotekstien ja kuvien kopiointia osaksi opetusmateriaalia tai harjoitustyötä. Muista kuitenkin digiluvan ehdot: kopioitua aineistoa ei saa muunnella, lähteet on mainittava ja näin tehty materiaali on poistettava jakelusta kurssin päätyttyä.”
Miten muuten asian oikeasti kuuluisi mennä esim. mainituissa harjoitustöissä?
Aika yleinen käytäntöhän on, että opiskelijat lisäävät harjoitustöihinsä kuvia, jotka ovat poimineet Internetistä. Digiluvan mukaan kopioitua aineistoa ei saa muunnella. Tähän liittyy olennaisesti kuitenkin kysymys muuntelun määrästä. Vähäinen muuntelu on kielletty, olennainen muuntelu puolestaan käsittääkseni voi tiputtaa koko kuvan pois tekijänoikeussuojien piiristä.
Nimittäin – jos esim. kuvia muuntelee riittävän paljon, lopputuloksena voi tekijänoikeussopimusten mukaan olla uusi ja itsenäinen teos, jonka osalta alkuperäisen kuvan tekijänoikeuksien omistaja ei enää omista oikeuksia. Itsenäisen muunnelman tekeminen ei edellytä alkuperäisen tekijän lupaa, epäitsenäisen muunnelman valmistaminen puolestaan edellyttää.
Digiluvan keskeinen ongelma harjoitustöiden kannalta on opiskelijan näkökulmasta siinä, että opiskelijat eivät ole tekijänoikeuslainsäädännön ammattilaisia. Tekijänoikeussäädökset nettimateriaalin osalta ovat niin monimutkaisia, ettei niitä ymmärrä edes asiantuntijat. Mistä nuori opiskelija, joka ei ole opiskellut tekijänoikeuksista yhtään mitään, voi tietää, mikä edes on teos, saati että mikä nettimateriaali kuuluu minkäkin oppilaitoksen ostaman tekijänoikeuden piiriin? Esimerkiksi yksittäiset luentoslidet eivät kuulu välttämättä tekijänoikeuden piiriin, mutta koko luentoslidekokonaisuus saattaa kuulua:
http://www.operight.fi/ratkaisu/tekij%C3%A4noikeussuoja-laskuteht%C3%A4viin-tentteihin-teht%C3%A4v%C3%A4kokoelmiin-ja-luentokalvoihin
Mutta mistä opiskelija voisi tietää, missä tapauksessa tekijänoikeudet on käyttää jotain ja missä tapauksessa ei, kun jopa tuossa linkissä olevassa tekijänoikeusneuvoston ratkaisussa on perässä eriävä mielipide, eli jopa tällaisessa perusasiassa kuin luentoslidien käyttöoikeuksissa erikoistuneet asiantuntijatkaan eivät ole yhtä mieltä siitä, mikä on tekijänoikeuksien piirissä ja mikä ei.
Digilupaan liittyy sellainen aatteellinen ongelma, että jos opiskelija ottaa esimerkiksi sosiaalisesta medista, kuten moni nykyään tekee, korvaus tästä menee kuitenkin niille tahoille, joita Kopiosto edustaa (eli kirjakustantajille, radio- ja TV-lähetysten oikeudenomistajille jne.). Esimerkiksi netissä kiertävistä valokuvista määrällisesti selvästi suurin osa taitaa olla tavallisten ihmisten ottamia. Näillä on tekijänoikeudet kuviinsa. Mutta Kopiosto tai mikään muukaan tekijänoikeusjärjestö ei edusta tavallisista kuvia räpsivää, ja niitä nettisivuille laittavaa kansaa. Itse asiassa Kopioston edustamien järjestöjen tuottamaa materiaalia netissä on vain pieni murto-osa netissä olevasta tekijänoikeuksien alaisesta materiaalista. Varmaan yli 99 % nettimateriaalista on Kopioston edustamien tahojen ulkopuolisten tekijänoikeudenomistajien.
Mikään valmis lupa (paitsi avoin lisensointi esim. Creative Commonsilla) ei anna oikeuksia toisten teosten muunteluun. Toisten teosten kopioita (ja osittaisia kopioita, kuten sitaateissa) pitää siis käyttää sellaisenaan. Esimerkiksi jos opiskelija kopioi Digiluvan luvalla verkosta kuvan harjoitustehtäväänsä, on kuva käytettävä mahdollisimman vähin muutoksin: kuvan skaalaus ja pieni rajaus sallittaneen, suurempi muuntelu taas ei onnistu. Lähde mainitaan ja kopioi raportoidaan koulun tunnuksilla Kopioston verkkopalvelussa.
Jos taas opiskelija tuottaa itsenäisen teoksen käyttäen lähinnä inspiraationa verkosta löytämiään kuvia, ei hän tällöin kopioi näitä muita kuvia vaan luo uutta. Tällöin toimintaan ei tarvita mitään lupia. Mutta on hyvin epäselvää, missä itsenäisen teoksen raja menee. Aika helposti voisi perustella, että jos työn pohjaksi kopioidaan kuvatiedosto, jota sitten lähdetään muuntelemaan, ei lopputulos voi olla tästä alkuperäisestä teoksesta itsenäinen ja erillinen ennen kuin se alkuperäinen kuva on täysin tunnistamattomaksi muutettu.
Vaikka omalla muuntelulla ja vaikka eri kuvien yhdistelyllä saavuttaisikin teostason, eli se oma muuntelu olisi riittävän omaperäistä, jotta lopputulokseen saa tekijänoikeudet, ei se kuitenkaan tarkoita, että niiden käytettyjen palojen oikeudet olisivat hävinneet jonnekin. Käytännössä tällaiseen uudelleenkäyttöön tarvitaan aina osien tekijöiden luvat.
Olen samaa mieltä siitä, että tekijänoikeudet eivät ole helppo asia. Valitettavasti vaikeidenkin lakien ja sääntöjen kanssa on elettävä. Vaikka aika harva pyöräilijä oikeasti tietää, miten T-risteykseen pyörän suojatietä ylittäessä väistösäännöt menevät, ei se tietämättömyys suojaa, jos menee mokaamaan. Eli tekijänoikeudetkin on osattava ainakin jollain tasolla, jos toisten teosten kanssa on tekemisissä.
Hyvä lähtökohta on tietysti se, ettei yritäkään arvioida teoskynnystä vaan olettaa kaiken muiden tekemän olevan suojan piirissä. Ja että selvittää, mitä yleensä ottaen saa muiden teoksille tehdä – koulussa ja muualla.
”Mikään valmis lupa (paitsi avoin lisensointi esim. Creative Commonsilla) ei anna oikeuksia toisten teosten muunteluun. Toisten teosten kopioita (ja osittaisia kopioita, kuten sitaateissa) pitää siis käyttää sellaisenaan. ”
Kuten itsekin kirjoitat myöhemmin, rajanveto sen välillä, missä on kyseessä uusi teos, on hämärä. Tekijänoikeuslain 4 § kun takaa oikeuden ns. ”vapaaseen muunteluun”. Kuten myös esim. Suomen tietokirjailijat sivustollaan toteavat, rajanveto sen välillä, milloin tarvittaisiin lupa (sopivan pienet muutokset; ihan pieniin muutoksiin, kuten kirjoitusvirheiden korjaamiseen ei lupia tarvita, ja vuorostaan todella isojen muutosten jälkeen, jos alkuperäinen teos ei ole enää tunnistettavissa, ei myöskään lupia enää tarvita, vaan ollaan vapaan muuntelun piirissä), ja milloin ei, on erittäin hankalaa:
”Rajanveto lupaa vaativan muuttamisen ja vapaan muuttamisen välillä on äärimmäisen hankalaa. Tekijänoikeuslain mukaan ns. vapaan muunnoksen saa tehdä ilman alkuperäisen tekijän suostumusta. Kun teosta muutetaan vapaasti, syntyy kokonaan uusi itsenäinen teos, joka ei ole samaistettavissa alkuperäiseen teokseen. ”
http://www.suomentietokirjailijat.fi/edunvalvonta/tekijanoikeus/teoksen-muuttaminen/
Tätä teemaa on eräs kirjoittaja tulkinnut näin:
”Toisinaan muunnelma saatetaan katsoa omaksi itsenäiseksi teoksekseen. Tällaisessa teoksessa alkuperäisen teoksen merkitys on supistunut merkittävästi, eikä alkuperäisellä tekijällä enää ole teokseen minkäänlaisia tekijänoikeuksia.”
http://www.applesin.fi/?p=492
Tekijänoikeuslaki siis antaa oikeuden muokata toisen teoksia rajusti tai äärimmäisen vähän, mutta ei siltä väliltä. Ensimmäisessä tapauksessa alkuperäisen teoksen tekijänoikeudet saattavat jopa kadota, jos teos muuttuu niin paljon, ettei alkuperäinen teos ole enää tunnistettavissa, vaan menettää merkityksensä uuden teoksen kannalta. Tähän voi johtaa esimerkiksi erittäin merkittävä kuvankäsittely, jossa vertaamalla alkuperäistä kuvaa ja lopputulos ja alkuperäinen kuva poikkeavat siinä määrin toisistaan, että puhutaan jo kokonaan itsenäisestä uudesta teoksesta.
Kirjoitat:
”Aika helposti voisi perustella, että jos työn pohjaksi kopioidaan kuvatiedosto, jota sitten lähdetään muuntelemaan, ei lopputulos voi olla tästä alkuperäisestä teoksesta itsenäinen ja erillinen ennen kuin se alkuperäinen kuva on täysin tunnistamattomaksi muutettu.”
Kaipa se suunnilleen näin onkin. Mutta kuvaan käytännön esimerkin. Siinä lähtökohtana ei ole netistä poimittu kuva, jota lähdetään muokkaamaan. Vaan itse luotu kuva, jota lähdetään muokkaamaan ja täydentämään netistä löytyvää aineistoa käyttäen. Jos esim. harjoitustyöhön tehdään kuva, johon on itse mallinnettu jotain, ja johon lisätään mukaan erilaisia asioita jostain netistä löydetyistä kuvista, niitä toki vielä muokaten, alkuperäinen kuva ja uusi kuva ovat olennaisesti erilaisia. Esimerkiksi arkkitehtuurin opiskelijat tekevät tällaista harjoitustöissään jatkuvasti. Muutoin itse mallinnettuun kuvaan saatetaan lisätä jostain toisesta lähteestä vaikkapa muokattuja kasveja, esineitä, auton kuvia, eläimiä, ehkä ihmisiäkin. Lopputulos voi olla sekoitus omasta työstä, kymmenistä kuvalähteistä ja laajasta kuvanmuokkauksesta, jota on vielä tehty kaikille edellämainituille. Näissä tilanteissa on usein perusteltua pitää uutta teosta kokonaan itsenäisenä uutena teoksena.
Mitä digilupaan tulee, josta kysyin, kirjoitat:
”Lähde mainitaan ja kopioi raportoidaan koulun tunnuksilla Kopioston verkkopalvelussa.”
Vastauksesi on kiinnostava. En ainakaan tiedä, että omassa oppilaitoksessani olisi edes jaettu (meille) opiskelijoille mitään Kopioston verkkopalvelun tunnuksia. Veikkaan, ettei niin ole tehty muuallakaan. Kopioston nettisivukin on suunnattu opettajille, ei oppilaille, sillä ilmoitussivulla lukee näin:
”Kaikki luvanmukainen opetuksessa käytettävä skannattu tai internetistä kopioitu aineisto tulee raportoida tai leimata ennen kuin se jaetaan opiskelijoille.”
http://serv3.kopiosto.fi/skannauslupalogin/
Helpointa ja turvallisinta on, kun kieltää oppilaita laittamasta työhönsä mitään muuta kuvaa kuin sellaisen, jonka ovat itse ottaneet. Jos sellaista ei ole saatavilla, niin sitten ilman kuvaa. Kuvan tilalle voi vaikkapa laittaa tekstin ”tässä olisi kuva, jos typerät politikot ja lakimiehet sallisivat sellaisen laitettavaksi.”